
Riikka
Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen sosiaalialan lehtori, ay-aktiivi ja äiti. Olen toisen kauden kaupungin- ja aluevaltuutettu sekä aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi (AMK). Olen myös laillistettu sosiaalityöntekijä. Minulla on monipuolista työkokemusta sosiaalialan koulutuksesta, asiakastyön tehtävistä sekä projektityöstä.
Lähdin mukaan politiikkaan, koska mielestäni päätöksentekoon tarvitaan entistä vahvemmin mukaan sosiaalialan näkemystä ja asiantuntemusta. Haluan tuoda esille sosiaalialan ja -palveluiden vaikuttavuutta ja merkitystä, johon pitää mielestäni kiinnittää erityistä huomiota hyvinvointialueen toiminnassa terveydenhuollon ja pelastustoimen rinnalla. Suuri osa henkilöstöstä työskentelee sosiaalihuollossa ja näitä palveluja voi tarvita elämänsä aikana kuka tahansa meistä, viimeistään ikääntyessä.


